Media on täynnä uutisia Trumpin kannattajien hyökkäyksestä Capitoliksi kutsuttuun Yhdysvaltojen kongressitaloon. Äärioikeiston politiikka ei ole isänmaallista. Päinvastoin: Trumpin kannattajien terrori-isku on hyökkäys demokratiaa kohtaan.
Asioista pitää puhua oikeilla termeillä. Kyseessä on terrori-isku, jossa on häpäisty Yhdysvaltojen demokratian pyhäkkö. Tätä tekstiä kirjoittaessa toivon jatkuvasti, että tilanne rauhoittuisi Yhdysvalloissa.
En voi kuitenkaan olla miettimättä juurisyitä. Niistä pitää puhua myös suoraan.
Trump ja äärioikeistopuolueet ovat flirtailleet väkivaltaisten ryhmien kanssa jo pitkään. He ovat ruokkineet vihapuhetta ja koittaneet brändätä sitä sananvapaudeksi. Tästä näkökulmasta katsottuna, Capitol-tapaus ei yllätä. Sitä saa mitä tilaa. Tälle tilaukselle ei valitettavasti ole palautusoikeutta. Äänestäjiä on jo pitkään vedätetty. On luvattu asioita, joiden lumoissa äänestäjät ovat tukeneet äärioikeistoa. Poliittista valtaa on haalittu luomalla kahtiajakoa ja viholliskuvia. On luotu vääristyneitä kauhukuvia ja rinnakkaistodellisuuksia. Näitä keinoja äärioikeisto käyttää. Sama kaava näkyy Euroopassakin, valitettavasti myös Suomessa.
Lopputulos on ikävä.
Yhdysvaltojen tapaus osoittaa sen, että äärioikeisto itseasiassa on epäisänmaallisin joukko kaikista. He haluavat itsekkäästi valtaa, ilman vastuuta ja jakavat vain maan palasiksi. Minä en halua tätä ”Make America Great Again” ja ”America back” -tyyppistä ajattelua Suomeen. Moni voi ihmetellä, miten tämä Capitol-tapaus vaikuttaa Suomeen. Puhumattakaan siitä kuinka talousmahti on kriisissä. Suurin uhka on viharetoriikka, jota seuraten Suomessakin halutaan nousta valtaan. Myös Suomessa on väläytetty vastaavanlaisia ajatuksia, että Suomi pitäisi saada takaisin jostakin. Minusta tämä kuulostaa huolestuttavalta populismilta.
Tälläkin hetkellä näkee julkaistavan kommentteja, joissa vähätellään tapahtunutta terroristi-iskua tai sanotaan sen olevan tekaistu, Trumpia vastustavien toimesta. Kaava on edelleen sama. Vastakkainasettelua, vihaa ja maan kahtiajakoa.
Nyt on aika jokaisen suomalaisen poliitikon tuomita tämä tapaus. Pelastetaan Suomi vihapuheelta ja väkivaltaiselta ääriliikehdinnältä. En halua lukea yhdenkään suomalaisen poliitikon tukevan vaivihkaa Trumpin politiikkaa, sillä se ruokkii samanlaista väkivaltaista liikehdintää myös Suomessa.
Minä en halua nähdä meidän demokratian pyhäkköjä, Eduskuntaa tai kaupungintaloja, häpäistävän.
Jos luet tätä blogia ja sinun tekee mieli kommentoida äärioikeistoa tukevaa settiä, niin mieti toivotko sinä tämän tapahtuvan Suomessa. Yhteiskunnan järjestyksen rikkominen ei ole ikinä hyväksi isänmaalle. On erittäin epäisänmaallista aiheuttaa rauhattomuutta. On erittäin epäisänmaallista tukea terrorismia. On erittäin epäisänmaallista toivoa pahaa yhdellekään maan kansalaiselle taustasta, kulttuurista tai ihonväristä riippumatta.
Oletko sen sijaan valmis rakentamaan politiikkaa kanssani, joka edistää yhdenvertaisuutta ja rauhaa?