Tänään (28.12.) on viattomien lasten päivä. Päivän historia on kristillisessä perinteessä. Päivää vietetään niiden betlehemiläisten lasten muistoksi, jotka kuningas Herodes surmautti. Päivä saa jo nimensä takia miettimään lasten ja nuorten hyvinvointia yhteiskunnassa ja heijastamaan sitä lähiaikoina tapahtuneisiin ikäviin tapahtumiin. Päällimmäisenä ajatukseni ovat pysyneet Helsingin Koskelassa joulukuun alkupuolella tapahtuneessa 16-vuotiaan nuoren murhassa.
Uutisissa on jo tämän syksyn aikana tullut vastaan monta ikävää ja huolestuttavaa tapausta mm. kouluväkivallasta Vantaalla sekä nuorisorikollisuuden lisääntymisestä Helsingissä. Uutisiin nousseet tapaukset ovat kuitenkin jäävuoren huippuja ja niistä puhutaan, kun rikos on jo tapahtunut. Kun uhri ja tekijä on jo löydetty. Kun joku on jo kärsinyt. Sen sijaan juurisyyt ja niiden ennaltaehkäisemiseen liittyvä keskustelu loistaa poissaolollaan.
Olisiko tämän voinut estää jollakin tavalla? Miten voisimme auttaa nuoria voimaan paremmin? Miten löydämme kestävän ratkaisun väkivallan ja koulukiusaamisen estämiseksi? Jokainen tapaus on varmasti erilainen ja yksityiskohdat jäävät pois julkisuudesta monesta syystä mm. viranomaisten työrauhasta ja vaitiolovelvollisuudesta johtuen.
Yksi asia on kuitenkin selvä. Meidän tulee panostaa lasten ja nuorten hyvinvoinnin parantamiseen.
Emme voi piiloutua toteamalla, että kyseessä on vain yksittäistapauksia ja valtaosa nuorista voivat edelleen hyvin eri mittareiden kautta tarkasteltuna. Se, että valtaosa voi hyvin on hieno asia. Emme voi kuitenkaan jättää huonosti voivia nuoria yksin.
Pyörää ei tarvitse keksiä uudestaan. Hienoa työtä tekeviä ammattilaisia on paljon. Kuntien omat nuorisotyöntekijät, Ankkuri-toiminta, Aseman Lapset ry (Walkers), Mannerheimin lastensuojeluliitto, Icehearts ja monta muuta, jotka tekevät kellon ympäri tärkeää työtä.
Nuorten parissa työskentelevien resursseja on parannettava ja ylläpidettävä. Lapsia ja nuoria ei pystytä suojelemaan tarpeeksi hyvin, ellei näitä toimenpiteitä toteuteta.
Meidän tulee kohdistaa taloudellisia resursseja nuorisotyöhön, koulutukseen sekä parantaa mahdollisuuksia hakea ja saada viipymättä apua, kun lapsi ja nuori sitä tarvitsee. Kaikkea ei voi pienellä summalla saada. On tärkeää kuunnella kentän ja nuorisoalan ammattilaisten tarpeita ja reagoida sen mukaisesti.
Asioista tulee puhua avoimesti ja ennen kaikkea rehellisesti, jotta voimme toimia myös totuudenmukaisesti. Asioita ei saa vähätellä, mutta ei saa myöskään lietsoa pelontunnetta vääristeltyen väitteiden tai vain itseään hyödyttävien poliittisten viestin kautta.
Tarvitsemme entistä enemmän vahvempaa yhteistyötä kotien, viranomaisten, oppilaitosten ja nuorisotyötä tekevien ammattilaisten kanssa. Ajatus ei ole uusi, enkä sano etteikö tätä olisi jo ajateltu tai etteikö näin toimittaisi jo monessa paikassa. Jotta tämä yhteistyö toimisi keskeytymättömästi, sitä tulee myös ylläpitää ja se vaatii resursseja. Lisäksi tarvitaan koulutusta jokaiselle meistä niihin asioihin, jotka vääristävät elämän kuvaa. Toksinen ihmiskuva esim. maskuliinisuus ja muiden alistaminen ovat jo ensimmäisiä hälyttäviä ongelmia, joihin tulisi puuttua. Antirasistinen ja yhdenvertaisuutta edistävä koulutus on jokaiselle välttämätöntä. Vihapuhe ei kuulu yhteiskuntaan millään tasolla. Se on myrkyllistä ja tuhoaa pikkuhiljaa kaiken arvokkaan.
Nuoruus on arvokasta. Se luo pohjaa loppuelämälle. Panostus lapsiin ja nuoriin ei ole pois muilta. Mutta panostamatta jättäminen on pois lasten ja nuorten, mutta ennenkaikkea yhteiskunnan, tulevaisuudelta. Nuoret ja lapset eivät ole erillään muusta yhteiskunnasta. Halusit sitten miettiä “tulevien veronmaksajien”, rauhallisen yhteiskunnan taikka aidosti nuorten hyvinvoinnin puolesta. Ratkaisu on sama. Suojellaan nuoruutta ja nuoria. Suojellaan tulevaisuutta.
Gurmann Saini